UKK- Usein kysytyt kysymykset 

Aiheet

Hautajaisten järjestäminen

Hautajaisten järjestämisen voi aloittaa heti kuoleman jälkeen. On myös suotavaa aloittaa järjestelyt mahdollisimman pian, jotta asiat saadaan järjesteltyä esim. paikallisen seurakunnan kanssa ja varattua haluttu päivä hautajaisille.

Ottamalla meihin yhteyttä olet aloittanut hautajaisten järjestämisen.

Soita 050 525 2603 tai Suunnittele hautaus

Vainajan hautajaisten järjestelyistä vastuussa ovat pääasiassa hänen puolisonsa, avopuolisonsa tai muut läheisimmät perillisensä, kuten lapset tai sisarukset. Kuitenkin tilanteessa, jossa vainaja on ilmaissut toiveen tietyn henkilön vastuusta hautausjärjestelyissä, tehdään poikkeus tästä käytännöstä.

Tilanteissa jossa vainajalla ei ole ollenkaan omaisia tai muita henkilöitä, hautajaisjärjestelyt hoitaa kunnan sosiaalitoimi.

Hautajaiset järjestetään yleensä noin 2-4 viikon kuluessa kuolemasta. Joskus aikaa saattaa mennä kauemminkin, jotta saadaan sopiva aika varattua hautajaisille ja kaikki järjestelyt hoidettua. Hautaustoimilaki sanoo, että vainaja on ilman aiheetonta viivytystä haudattava tai tuhkattava.

Lauantai on tyypillisesti ollut se perinteinen hautajaispäivä, mutta perjantai ja torstai ovat nykypäivänä hyvin suosittuja päiviä hautajaisille. Mitään sääntöä hautajaispäiville ei ole, mutta sunnuntaisin ei tyypillisesti pidetä hautajaisia.

Ensimmäisenä kannattaa valita haitaustoimisto jonka haluaa hoitavan hautajaisjärjestelyt. Monesti myös aloitetaan ensin sopimalla hautajaispäivä ja paikka seurakunnan kanssa.

Ottamalla kuitenkin hautaustoimistoon ensin yhteyttä varmistat, että hautaustoimisto on varmasti käytettävissä kyseisenä ajankohtana. Saat myös tarvittaessa hyvää paikallista tietoa hautajaispaikan valintaan liittyen, joka voi laskea hautajaiskustannuksia esim. vainajan kuljetusten osalta. 

Ottamalla meihin yhteyttä olet aloittanut hautajaisten järjestämisen.

Soita 050 525 2603 tai kokeile SUUNNITTELE HAUTAUS-palvelua

Kun järjestämme hautajaisia seurakuntaan kuulumattomalle läheisellemme, keskeistä on kunnioittaa vainajan maailmankatsomusta ja toiveita. Jos vainajan elämänasenteet olivat maalliset, siviilihautajaiset ovat sopiva vaihtoehto.

Siviilihautajaisissa ei ole tiukkaa kaavaa, mikä antaa vapauden suunnitella tilaisuus juuri vainajalle sopivaksi. Omaiset voivat valita saattohetkeen sopivaa musiikkia, pitää puheita ja jakaa muistoja.

Hautaustavasta riippumatta, oli se sitten tuhkaus tai arkkuhautaus, jokaisella on oikeus saada hautapaikka kotikunnastaan. Kappelien ja seurakunnan tilojen käytöstä voidaan periä maksu, mutta hautausmaksut ovat samat kaikille.

Muistotilaisuus on tilaisuus yhdessä muistella ja kunnioittaa vainajaa. Sen voi järjestää kotona, juhlapaikassa tai esimerkiksi ravintolassa. Tärkeintä on, että tilaisuus heijastaa vainajan elämää ja hänen läheistensä toiveita.

Me autamme teitä mielellämme kaikissa järjestelyissä ja tarjoamme tietoa ja tukea, jotta voitte järjestää vainajalle henkilökohtaiset ja arvokkaat hautajaiset. Ota rohkeasti yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä läheisenne muistolle sopivat jäähyväiset.

HHP -Hämeen Hautauspalvelu

Voit ottaa meihin yhteyttä

soittamalla p. 050 525 2603

sähköpostilla: info@hameenhautauspalvelu.fi

 

Kanta-Hämeessä ja Päijät-Hämeessä. 

SUUNNITTELE HAUTAUS on palvelu jonka avulla voi suunnitella hautajaiset saaden heti tarkan arvion hautajaiskustannuksista. Lähettämällä valmiin suunnitelman voi myös tilata suunnittelemansa hautajaiset meiltä. 

Miksi käyttäisin SUUNNITTELE HAUTAUS- palvelua?

  • suunnitelman tekeminen on ilmaista
  • saat hautauskustannukset heti selville
  • säästää aikaa ( ei tarvitse mennä hautaustoimistoon)
  • säästää vaivaa ( tee missä vain ja milloin vain)

Lisäksi valmiin suunnitelman lähettäminen meille tarkoittaa, että hautajaisten järjestäminen on aloitettu. Olemme teihin puhelimitse yhteydessä viimeistään seuraavana arkipäivänä klo 18.00 mennessä. Käymme suunnitelman läpi kanssanne yksityiskohtaisesti, jonka jälkeen aloitamme hautajaisjärjestelyt.

 

  1. Ennen Suunnittele hautaus- palvelun käyttämistä suosittelemme, että tutustut sivuilla tuotteisiimme. Kuten arkut, uurnat ja arkkuvaatteet. Tuotteet valikosta löydät tuotteista enemmän tietoa kuin, että menisit heti Suunnittele hautaukseen.
  2. Tämän jälkeen siirry Suunnittele hautaukseen ja valitse vaihtoehdoista aina sopivin vaihtoehto.
  3. Kun viimeinenkin vaihe on valittu näet suunnitelman kokonaiskustannukset.  valitsemillasi tuotteilla ja palveluilla.
  4. Täydennä lomake, mikäli haluat tilata suunnitelmasi mukaiset hautajaiset meiltä.
  5. Jos jokin valinta suunnitelmassa vielä mietityttää, se ei haittaa. Suunnitelman valintoja voi vielä muuttaa, kun käymme sen kanssanne läpi.
  6. Täytä kysytyt tiedot ja paina lopuksi lähetä painiketta.
  7. Suunnitelma on nyt lähetetty ja olemme teihin yhteydessä seuraavana arkipäivänä klo: 18.00 mennessä.

kokeile SUUNNITTELE HAUTAUS-palvelua

Kuolinpesä ja raha-asiat

Hautajaiskulut maksetaan ensisijaisesti kuolinpesän varoista. 

Jos vainaja oli eläessään varaton, voi kunnalta hakea (sosiaalitoimi) hautausavustusta hautajaisten järjestämiseen.

Huomioithan että on tilaajan vastuulla järjestää hautajaiset kuolinpesän varallisuus huomioiden ja kertoa mahdollisen hautausavustuksen hakemisesta viipymättä asiakaspalvelijallemme. Jos kuolinpesän varat eivät kata hautauskuluja ja hautausavusta ei saada, on tilaaja itse maksuvelvollinen tilaamistaan tuotteista ja palveluista.

Lasku, jonka lähetämme kirjepostina tai sähköisesti haluamaanne osoitteeseen. 

Kuolinpesä on taloudellinen kokonaisuus, joka koostuu vainajan omaisuudesta ja veloista. Kuolinpesän osakkaita ovat vainajan perilliset, leski ja ne henkilöt, joille vainaja on määrännyt osuuden perinnöstään testamentissa.

Perukirja on asiakirja, joka laaditaan henkilön kuoleman jälkeen ja johon kirjataan tarkat tiedot vainajan varallisuudesta ja veloista. Perukirja toimii perinnönjaon pohjana ja sen avulla selvitetään perillisten perintöosuudet.

Se on laadittava kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta ja toimitettava verottajalle perintöverotuksen perusteeksi. Perukirjassa on mainittava vainajan ja hänen perillistensä henkilötiedot sekä luettelo vainajan omaisuudesta ja veloista kuolinhetkellä.